maanantai 23. joulukuuta 2013

Keliennuste: FT5ZM - Amsterdam Island 2014

Amsterdamsaari on tämänhetkisten tietojen mukaan äänessä tammikuun lopusta helmikuun puoliväliin (luultavasti n. 25.1.-11.2.2014).

Amsterdam on Ranskalle kuuluva saari Intian valtameressä, ja se on saanut nimensä Alankomaiden pääkaupungin mukaan. Saari on tuliperäinen, mutta tulivuori ei ole toiminut sitten vuoden 1792. Pinta-ala on 55 km², ja sen pituus on 21 km, ja korkeus 867 m Mont de la Dives'n kohdalla.


Amsterdamsaari (valkoinen piste kuvan keskellä) Intian valtameressä. Kuva: Wikipedia.
Saari kuuluu Ranskan eteläisiin ja antarktisiin alueisiin ja yhdessä läheisten Île Saint-Paulin (85 km etelään) kanssa se muodostaa yhden viidestä territorion alueesta. Martin-de-Viviès, aiemmin La Roche Gódon, on territorion pääkaupunki.

Amsterdamsaaren kartta. Kuva: Wikipedia.
Alustavan aikataulun mukaan kansainvälinen retkikunta matkustaa saarelle Australian Fremantlesta (Perth). Lähtöpäivä on 15.1.2014 ja matkaan kuluu laivalla aikaa n. 9 päivää per suunta. Arvioitu saapumispäivä saarelle on 24.1. ja sen jälkeen he voivat olla maissa 18 päivää. Alustavan suunnitelman mukaan retkikunta olisi takaisin Fremantlessa 24.1.2014 mennessä.

Retkikunnan nettisivut ovat osoitteessa: http://www.amsterdamdx.org

 

Keliennuste


Etäisyyttä Suomesta Amsterdamsaarelle on n. 12000 km suuntaan 136 astetta. Signaalin etenemisessä ei pitäisi olla mitään ongelmia, ja retkikunta pitäisi olla workittavissa kaikilla bandeilla. Alla oleva ennuste selvittää asiaa. Ennusteessa on käytetty TX- ja RX-antenneina vain yksinkertaista puoliaaltodipolia 10 metrin korkeudessa ja tehona 1500 wattia. Näin ollen signaali kulkee hyvin, joten tiedossa on valtavat pileupit Euroopasta.

Tein kaksi ennustetta: toisen tammikuun 2014 ja toisen helmikuun 2014 parametrien mukaan. Käytännössä totuus löytynee näiden kahden välimaastosta. Näiden kahden välillä on lähinnä eroa yläbandien kelien kestossa.

 

Tammikuu 2014


VOACAP-ennuste OH-FT5, tammikuu 2014.


 Helmikuu 2014


VOACAP-ennuste OH-FT5, helmikuu 2014.
Tee oma täsmäennusteesi osoitteessa www.voacap.com/prediction.html.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti